ASIAKKAALLE
Kototiimin Keisarinkodon asiakkaalle tarkoitetut hoivapalvelut on räätälöity niille, jotka eivät tarvitse tehostettua palveluasumista, mutta täysin itsenäinen asuminenkaan ei tunnu turvalliselta. Uskomme, että meistä jokainen tarvitsee ihmisiä ympärilleen, jotta arki olisi mielekästä. Meillä asiakkaamme saavat pysyä ohjaajan penkillä omassa elämässään.
Kototiimi tarjoaa yksilöllistä kotipalvelua, kotihoitoa, palveluasumista sekä kuntoutusta ikäihmisille ja muille erityistä tukea arjessaan tarvitseville Kaarinassa, Raadelman alueella. Palvelut perustuvat palvelusopimukseen ja -suunnitelmaan, jotka laaditaan yhdessä asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa. Hoiva- ja hoitopalvelumme ovat saatavilla ympäri vuorokauden eli asiakkaidemme tukena toimii myös yöpartio. Palveluasumiseen sisältyvät huolenpitopalvelut sekä palveluohjaus. Palvelut perustuvat palvelusopimukseen ja palvelusuunnitelmaan, jotka laaditaan yhdessä asukkaan ja hänen läheistensä kanssa.
Asiakkaalla on huolenpitopalvelun lisäksi mahdollisuus hankkia hoiva- ja hoitopalveluja yksilöllisen tarpeensa mukaan. Palvelua voi ottaa kertaluontoisesti tai valita palvelupaketin. Palvelusopimus sisältää myös hyvinvointia tukevaa päivätoimintaa HoviKlubilla. HoviKlubin ohjelma suunnitellaan osallistujien toiveita kuunnellen.
Kototiimillä on moniammatillinen henkilöstö, jota jokainen täydentää omalla erityisosaamisellaan.
Tavoitteena on asiakkaan itsenäinen päätöksenteko sekä hyvinvoinnin edistäminen korkealaatuisella, yksilöllisellä ja toimintakykyä ylläpitävällä toiminnalla.
Meille asiakkaaksi
Asiakkaaksi voi tulla kunnan myöntämällä palvelusetelillä tai kunta voi tehdä yksittäissijoituksia maksusitoumuksella. Itsemaksavana voi myös tulla asiakkaaksi. Hinnoittelumme perustuu asiakkaan hoivan ja tuen tarpeeseen.
Ole yhteydessä oman alueen sosiaalityöntekijään, he neuvovat hakemusten täyttämisessä ja ohjaavat tarvittavien liitteiden hankinnassa. Kototiimiin voi myös ottaa yhteyttä suoraan, niin neuvomme ja esittelemme paikkoja mielellämme.